perjantai 30. joulukuuta 2016

Kehitystä vuodelta 2016

Vuosi lähenee loppuaan, joten on kehityspostauksen aika! Vuoden alussa otin tavoitteikseni tehdä hyvä puoliverikaava, harjoitella upotuksia ja kehittyä värittämisessä. Puoliverikaavaan olen nyt tyytyväinen ja olen muutenkin parannellut kaavojani. Aiemmin ongelmana oli se, että hevoset näyttivät tosi ponimaisilta, mutta olen saanut sen korjattua. Upotuksia olen harjoitellut myös todella paljon, vieläkin on parennettavaa, mutta upotettujen merkkien tekeminen ei ole enää samanlaista arpapeliä kuin ennen. Väritysten tekeminen on vähän jäänyt sivumpaan, enkä vieläkään ole kädenjälkeeni täysin tyytyväinen niiden saralta, mutta suunta on parempaan.


Tässä alkupään heppoja. Keskimmäinen ja viimeinen ovat yksiä tämän vuoden suosikkejani, pidän molempien värityksistä ja ilmeistä erityisesti. Tämän kollaasin aikana vaihtui myös kamera, kaksi ensimmäistä kuvaa on muistaakseni otettu vanhalla kameralla ja kolme viimeistä uudella. Huomaa kyllä laadusta muutoksen. Kameran vaihdos kannusti panostamaan muutenkin kuviin ja kun mennään vuotta eteenpäin, näkyy mielestäni kehitystä niissäkin.


Tässä vaiheessa löysin tosi kivan paikan kuvata ja siellä olenkin kuvannut suurimman osan vuoden aikana otetuista kuvista. Vihreät kuuset näyttävät vaan niin hyvältä taustalla! Kollaasin toinen heppa on puoliverinen, tästä näkee hyvin mistä lähdettiin. Tein sille kankisuitset topatuilla turpa- ja otsahihnalla, tein sellaisia ensimmäistä kertaa ja olin ihan tyytyväinen, pitäisi tehdä useammin! Kollaasin toiseksi viimeinen valkopää on myös yksi vuoden lemppareita, harjalanka ja kangas sointuvat niin nätisti yhteen.


Alkuvuodesta tein yhden vuoniksen myytäväksi SM-kisoihin ja kun kisojen jälkeen avasin tilausjonon, tuntuivat kaikki haluavan vuoniksia. Beige karvakangas ylipäätään oli tosi suosittua, siitä on tullut tehtyä muutama voikko poni ja suokki vuoden aikana. Viimeisenä yhdistin kaksi vuoden tavoitetta, puoliverikaava ja upotus. Upotukseen olin ihan tyytyväinen ja viime kollaasiin verrattuna heppa on jo tosi paljon hevosmaisempi!


En ollut alkuvuoden vuoniskaavaan ihan täysin tyytyväinen, joten pitkin vuotta kehittelin sitä parempaan. Vuoden ensimmäiseen vuonikseen verrattuna ollaan menty tosi paljon rodunomaisempaan suuntaan! Upotuksia treenailin tosissani, tässäkin näkee taas pari kirjavaa. Viimeisenä myös yksi suosikeistani, perlino marwari. Tuo väri on yksi lemppariheppavärejäni ja oli tosi kiva päästä tekemään sellaista. Kaavasta tuli myös kiva, kaarevat korvat tuottivat vaikeuksia mutta niistäkin selvittiin.


Ja vuoden viimeinen kollaasi. Harjoittelin vielä vähän värityksiä, papumuskuvionti onnistuu jo paremmin mutta edelleen kehitettävää olisi. Keskimmäisenä viimeisin puoliverikaava, nyt ei ainakaan ihan heti tarvitse tehdä muutoksia. Sen jälkeen liinakko suokki, näitä tilailtiin myös paljon vaikken näihin kollaaseihin niitä valinnutkaan. Ja vielä yksi upotus loppuun.

Viime vuoteen verrattuna käsialani on ainakin tasoittunut paljon! Viime vuonna tein hevosia enimmäkseen fleecestä, mutta tänä vuonna tein myös paljon karva- ja velboaheppoja. Ensi vuonna aion harjoitella vielä lisää värityksiä ja kaavoja voi aina parantaa. Jos koittaisi opetella tekemään arabeja, tänä vuonna en tainnut tehdä yhtäkään. Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Mielenkiinnolla odotan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Tilausjono aukeaa jälleen 31.10.

Joululahjatoiveena unelmien keppihevonen? Nyt on viimeinen mahdollisuus päästä jonoon ennen joulua, seuraavat tilaukset otan vasta loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.


Tilausjono aukeaa jälleen maanantaina 31.10. kello 15! Ensimmäiset kuusi tilaajaa pääsevät jonoon. Tilaus tehdään sähköpostiosoitteeseeni, joka löytyy tilaussivulta. Sieltä löytyy myös kaikki muu tarvittava tieto, hintatiedusteluja voi tehdä sähköpostiin. Postitus sovitaan tilaajan kanssa, voin joko postittaa hevosen jouluksi tai heti sen valmistuttua.


IN ENGLISH. If you are interested in commission hobbyhorse, message me via my email khtscarlet[at]gmail.com ([at]=@) and I will give you more info about prices and how to make an order. I am taking new commissions on Monday 31.10. at 15.00 (Finnish time) and I take only first six orders.


Kuvituksena lokakuussa valmistunut voikko suomenhevonen ja musta shettis.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Anna's Hobbyhorses

Useimmille on varmasti jo vanhaa tietoa, että vaihdoin instagramissa tunnukseni scarlethobbyhorsesista annashobbyhorsesiksi jokin aika sitten. Sain vähän aikaa sitten vihdoin aikaseksi laittaa blogin osoitteen ja ulkoasun ajantasalle, samoin kuin kuvien vesileimat. Nettisivut odottelevat vielä päivitystä, teen sen kun aikaa ja inspiraatiota löytyy. 

Kuvissa syyskuussa valmistunut perlino marwari joka sai ensimmäiset tekemäni matkaratsastussuitset ikinä, sen jälkeen hiirakko heppa jolle en rotua erityisemmin määritellyt, sekin syyskuulta. Sen alla ruunikko suokki mallikuvasta, se oli ehdottomasti yksi viime aikojen lemppariprojekteja! Viimeisenä lokakuussa valmistunut karvaponi jolle ei ollut erityistä rotutoivetta. 

Otan lähipäivinä uusia tilauksia, niistä infoa piakkoin, kiinnostuneet pysykää kuulolla!


torstai 13. lokakuuta 2016

Tilausjono aukeaa 17.10.

Joululahjatoiveena unelmien keppihevonen?


Tilausjono aukeaa jälleen maanantaina 17.10. kello 15! Ensimmäiset kolme tilaajaa pääsevät jonoon ja tilaus tehdään sähköpostiosoitteeseeni, joka löytyy tilaussivulta. Sieltä löytyy myös kaikki muu tarvittava tieto, hintatiedusteluja voi tehdä sähköpostiin. Postitus sovitaan tilaajan kanssa, voin joko postittaa hevosen jouluksi tai heti sen valmistuttua.


Jos tällä kertaa et ehdi jonoon, älä huoli! Otan vielä marraskuun alussa jonoon vielä pari jouluksi valmistuvaa tilausheppaa. Siitä lisää infoa myöhemmin. 


Kuvituksena elokuun lopulla valmistuneita heppoja.

IN ENGLISH. If you are interested in commission hobbyhorse, message me via my email khtscarlet[at]gmail.com ([at]=@) and I will give you more info about prices and how to make an order. I am taking new commissions on Monday 17.10. at 15.00 (Finnish time) and I take only first three orders.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Loppukesän hepat

Olen taas vähän jäljessä näiden päivittelyjen kanssa, tässä olisi nyt heinä-elokuulta heppoja! Ensimmäisenä jostain ikivanhasta kankaanpalasta tehty siro voikko. Tein hepan puoliverikaavasta, mutten sen enempää rotua miettinyt.


Seuraavaksi pari tilaria, ensimmäisenä voikko welsh-poni söpöillä suitsilla ja sen jälkeen ponikaksoset fleecestä.


Ja mitäpä olisi heppapostaus ilman vuonista! Näissä on kyllä oma hommansa tuon harjan kanssa, mutta en silti ihmettele rodun suosiota, ihan on vaivan arvoinen lopputulos.Viimeisenä kirjava poni joka jo kävikin näyttäytymässä edellisessä postauksessa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kymmenen vuotta keppihevosia osa 3

Kesällä 2006 tein ensimmäisen keppihevoseni. Juhlavuoden kunniaksi päätin etsiä kuvia vuosien aikana tekemistäni hepoista ja tehdä postauksen kehityksestäni kymmenen vuoden ajalta. Aikaisemmat osat löytyvät täältä ja täältä! Viimeosassa päästiin vuoteen 2011 eli vuodesta 2012 jatketaan.

Kuten viime postauksessa mainitsin, aloin jossain vaiheessa tekemään ihan järkyttävän kokoisia korvia. Ylläolevat hepat on tehty alkuvuodesta 2012.

Loput on tehty kesän ja loppuvuoden aikana. 2012 aloin tosissaan panostaa kuviin ihan eri tavalla, näissäkin näkee paljon eroa kun vertaa ylimpään ja pariin alimpaan.

Vuodelta 2013 en löytänyt yhtäkään kuvaa, niihin aikoihin tosin en ollut kovin innokas ompelemaan, joten on ihan mahdollista etten tehnyt yhtäkään heppaa. Taukoa kesti 2014 loppuvuoteen. Silloin kaivoin vanhat kankaat esille ja kokeilin miten ompelu sujuu.


Tein hevosia vanhoista kankaista jotka olivat jääneet kaappeihin aktiivisempien vuosien jäljiltä. Taisi olla marraskuu kun tein ylimmän hevosen ja alin valmistui joulun aikoihin.

Vuodet 2015 ja 2016 käyn läpi vähän tiivistetymmin, koska vuodesta 2015 löytyy jo kehityspostaus täältä ja tämän vuoden hevosista löytyy blogista jo muutenkin paljon kuvia.


Kaksi ensimmäistä on vuodelta 2015 ja loput tältä vuodelta ja alimpana uusin tekemistäni tällä hetkellä. Multa kysellään usein, miten opin tekemään keppihevosia ja ehkä nämä kolme postausta vastaavat nyt siihen. Eli tekemällä. Mulla ei ole tarjota mitään oikotietä tähän, jos et ole nyt tyytyväinen käsialaasi, kokeile tehdä jotain eritavalla niin monta kertaa, että lopputulos miellyttää omaa silmääsi :) Tekemisen iloa!

maanantai 8. elokuuta 2016

Heppoja kesäkuulta

Parempi myöhässä kuin ei milloinkaan! Tässä siis kesäkuussa valmistuneet kepparit. Ensimmäisenä vaaleanrautias poni, tein omaksi ilokseni kun aikaa oli. Poni löysi kodin vähän kaeumpaa kuin tavallisesti ja muutti Ruotsiin.


Sen jälkeen kuun tilausheppoihin. Tässä kuussa olikin vähän yksipuoliset kangastoiveet, kolme beigestä karvasta ja kaksi keskiruskeasta. Ensimmäisenä voikko shetlanninponi, sen jälkeen kaksi vuonista joista toiselle tuli suitset, sitten rautias suomenhevonen joka sekin lähti ruotsiin ja viimeisenä rautias ratsuponi.